Tuotekategoriat
Hae tuotteita
Anni tannin satulaulut 2 (mp3)
Lauluja saduista
Anni tannin satulaulut 2 jatkaa jo yli kaksikymmentä vuotta jatkunutta Anni tannin lastenlaulujen perinnettä. Lapset laulavat yksin ja yhdessä, pienet ja isot vuorotellen heille rakkaita lastenlauluja. Säestykset ovat ilmavia ja klassisia, sanat ja melodiat erottuvat selkeästi. Tällä CD-levyllä on paljon juuri tätä levyä varten tehtyjä lauluja. Inkeri Karvonen on runoillut Bremenin soittoniekoista, Prinsessasta ja herneestä, ketun kalaretkestä ja monista muista saduista runoja, joita sitten Lauri Nurkkala, Lauri-Kalle Kallunki, Marja Kangas ja Eeva Maija Sorvari ovat säveltäneet mukaansatempaaviksi satulauluiksi. Mukana on myös Oulun Normaalikoulun kummikirjailija Inkeri Karvosen Norssille omistama “Satulaulu”, jonka Norssin oppilaista koottu pikkukuoro laulaa Kirsti Karhumaan johdolla. Loput laulut ovatkin lasten omia suosikkeja koululaulukirjoista. Mukana laulamassa onkin Anni tannien laulajia jo toisessa polvessa.
Kyseessä on ladattava tuote
Musiikki on mp3-muotoisia tiedostoja, joiden laatu on 192 kbps.
Albumin tai yksittäisen kappaleen voi ladata omalle tietokoneelle tuotteen maksamisen jälkeen.
Koko albumi on pakattu zip-tiedostoksi. Kotikoneella zip -tiedoston voi purkaa, jonka jälkeen albumin mp3-tiedostot ovat kuunneltavissa.
Tuotteen sisältö
Voit kuunnella jokaisesta raidasta ääninäytteen. Voit myös ostaa jokaisen kappaleen erikseen, mikäli et halua ostaa koko levyä.
Tämän internet-palvelun on musiikin tekijöiden ja musiikkikustantajien puolesta lisensioinut Teosto/NCB.
| Raidan nimi | Ääninäyte | Hinta | Osta |
|---|---|---|---|
| 01 Satu meni saunaan | 1.00 € | ||
| 02 Bremenin soittoniekat | 1.00 € | ||
| 03 Sammaltossut | 1.00 € | ||
| 04 Metsän keinu | 1.00 € | ||
| 05 Taika-aika | 1.00 € | ||
| 06 Hiiren pyykkipäivä | 1.00 € | ||
| 07 Ketun kauppa | 1.00 € | ||
| 08 Hippaheikin laiva | 1.00 € | ||
| 09 Ol' vanha häijy | 1.00 € | ||
| 10 Omena akka | 1.00 € | ||
| 11 Oispa mullakin laulupuu | 1.00 € | ||
| 12 Satulaulu | 1.00 € | ||
| 13 Kolme pientä porsasta | 1.00 € | ||
| 14 Tilleri talleri talliainen | 1.00 € | ||
| 15 Tapio | 1.00 € | ||
| 16 Laulu lumikista | 1.00 € | ||
| 17 Tiku ja Taku | 1.00 € | ||
| 18 Laulu karhusta | 1.00 € | ||
| 19 Prinsessa ja herne | 1.00 € | ||
| 20 Pyörykkä | 1.00 € | ||
| 21 Kettu kalastaa | 1.00 € | ||
| 22 Tämä laulu, on niin pieni | 1.00 € | ||
| 23 Metsän musikantti | 1.00 € | ||
| 24 Unilaulu | 1.00 € |
Ostoskori
Myydyimmät levyt
Uusimmat mp3:set
Kesämusiikki 2011 (mp3)
Anni tannin kevätlaulut (mp3-albumi)
Ihme (mp3-albumi)
Anni tannin talvilaulut (mp3-albumi)
Anni tannin joululaulut 2 (mp3-albumi)
Anni tannin joululaulut (mp3-albumi)
Anni tannin leikkilaulut 2 (mp3-albumi)
Anni tannin leikkilaulut 1 (mp3)
Anni tannin syksylaulut (mp3)
Anni tannin kesälaulut (mp3)
