Anni tannin satulaulut 2*

Anni tannin satulaulut 2*
4/6 ×
8
-50%
16
Varastossa yli 25 kpl
Yrityksille maksutapana on lasku (7pv). Sopimusasiakkaille maksuehdot sopimuksen mukaan. Toimituskulut alkaen 6,90 €. Toimitusaika tavallisille varastotuotteille on n. 1-3 arkipäivää.

Anni tannin satulaulut 2 jatkaa jo yli kaksikymmentä vuotta jatkunutta Anni tannin lastenlaulujen perinnettä. Lapset laulavat yksin ja yhdessä, pienet ja isot vuorotellen heille rakkaita lastenlauluja. Säestykset ovat ilmavia ja klassisia, sanat ja melodiat erottuvat selkeästi. Tällä CD-levyllä on paljon juuri tätä levyä varten tehtyjä lauluja. Inkeri Karvonen on runoillut Bremenin soittoniekoista, Prinsessasta ja herneestä, ketun kalaretkestä ja monista muista saduista runoja, joita sitten Lauri Nurkkala, Lauri-Kalle Kallunki, Marja Kangas ja Eeva Maija Sorvari ovat säveltäneet mukaansatempaaviksi satulauluiksi. Mukana on myös Oulun Normaalikoulun kummikirjailija Inkeri Karvosen Norssille omistama “Satulaulu”, jonka Norssin oppilaista koottu pikkukuoro laulaa Kirsti Karhumaan johdolla. Loput laulut ovatkin lasten omia suosikkeja koululaulukirjoista. Mukana laulamassa onkin Anni tannien laulajia jo toisessa polvessa.

  • formaatti: CD-levy
  • valmistusvuosi: 2009
  • tuotekoodi: SYMP-115

     

     

Ääninäytteet

Metsän keinu (mp3-tiedosto, 353 kt)
Bremenin soittoniekat (mp3-tiedosto, 342 kt)
Hippaheikin laiva (mp3-tiedosto, 255 kt)
Oispa mullakin laulupuu (mp3-tiedosto, 301 kt)
Kolme pientä porsasta (mp3-tiedosto, 377 kt)
Kettu kalastaa (mp3-tiedosto, 311 kt)
Satu omena-akasta ja omenaukosta (mp3-tiedosto, 419 kt)
Pyörykkä (mp3-tiedosto, 396 kt)
Tiku ja Taku (mp3-tiedosto, 400 kt)
Satulaulu (mp3-tiedosto, 428 kt)

sisällysluettelo

  1. Satu meni saunaan
  2. Bremenin soittoniekat
  3. Sammaltossut
  4. Metsän keinu
  5. Taika-aika
  6. Hiiren pyykkipäivä
  7. Ketun kauppa
  8. Hippaheikin laiva
  9. Ol vanha häijy
  10. Omena-akka ja omenaukko
  11. Oispa mullakin laulupuu
  12. Satulaulu
  13. Kolme pientä porsasta
  14. Tilleri talleri talliainen
  15. Tapio
  16. Lumikki
  17. Tiku ja Taku
  18. Laulu karhusta, jolla on hyvin pienet aivot
  19. Pyörykkä
  20. Kettu kalastaa
  21. Tämä laulu on niin pieni
  22. Taivas tummuu tähtiin
  23. Unilaulu

esiintyjät

Laulajat:
Laulajat:Ella(6v.), Ruut(6v.) ja Eevert(4v.) Kangas, Liina(7v.), Sohvi(5v.) ja Leevi(4v.) Sorvari, Saara-Kaisla(7v.), Tuomas(10v.) ja Sini(11v.) Kangas, Sonja(12v.), Olga(9v.) ja Viljami(10v.) Raulamo. Laulukerhojen ohjaus: Viena-Leena Kangas. Normaalikoulun lauluryhmä: Rilla Saukkonen, Emma Ryhänen, Emilia Veikkola, Henna Kuusela, Nea Manninen, Katariina Pylvänäinen, Beata Saukkonen, Erika Saukkonen, Karri Saukkonen
Säestykset:
Kosketinsoittimet: Lauri-Kalle Kallunki, Viena-Leena Kangas, Marja Kangas ja Tuomo Kangas
Klarinetti: Joona Penttilä, Kitara: Samuli Sorvari, Johannes Kangas
Käyrätorvi: Jukka Yletyinen
Nokkahuilu: Tuomo Kangas ja Heini Kangas Huilu: Heini Kangas
Viulu: Johannes Kangas, Sinikka Ala-Leppilampi ja Saara Karhumaa Alttoviulu: Anna-Maija Rousselle, Sello: Päivyt Kurki, Elias Linnanmäki ja Tiitus Kangas